Lähelle kauas

Olen matkustanut Afrikat ja Ameriikat, mutta tänä kesänä tajusin, että eksotiikkaa ja elämyksiä löytyy paljon lähempääkin, Kuolan niemimaalta. Maantieteellisesti matka on Rovaniemeltä vain muutaman tunnin, mutta henkisesti matka on monelle paljon pidempi. Ennakkoluulot kannattaa heittää Ounasjokeen ja lähteä matkaan.

Lähdimme mieheni kanssa matkaan pyörällä Ivalosta ja ylitimme rajan Rajajoosepissa. Pyörämme herättivät rajavartijoissa lähinnä hilpeyttä, pyörälaukkujemme sisällöstä ei oltu kiinnostuneita.

Onneksi niistä ei ollut kiinnostunut myöskään karhu, joka oli tallustellut lähellä telttaamme.


(Murmanskiin saavuttaessa polveani äityi pistämään niin, että jouduimme vaihtamaan fillaroinnin autoiluun. Terveyssyihin vedoten tämä kirjoitus sisältää myös motorisoitua liikkumista.) 



Patikoiden ja pyöräillen

Jos mielii Luujärven tuntureille patikoimaan, tie käy käytöstä poistetun kaivoksen kautta. Vahtimestarit pitävät kirjaa vaeltajista. Kaivoksen jälkeen polku muuttuu kiviseksi ja vähän korkeammalla rakkakivikoksi. Ylhäällä ylängöllä kiven välistä puskee jäkälää.  Myös Kantalahden luonnonpuisto on oikea porojen paratiisi.

Muutaman päivän levon jälkeen olin valmis taas kaivamaan pyöräni esille, sillä Kirovskin maastopyöräreitit kutsuivat. Poljimme parinkymmenen kilometrin matkan laakson päässä olevalle retkeilymajalle ja takaisin. Kuulimme, että sieltä olisi voinut ajaa noin 80 kilometrin rengasreitin, mutta koska emme olleet siihen etukäteen varustautuneet sen paremmin muonan kuin vaatetuksen puolesta, jätimme sen seuraavaan kertaan.

Laskuvesirannikolta leväkylpyyn

Tonja Tetrinan lomakylään ei eksy vahingossa. Ensimmäinen kohteeseen ohjaava kyltti on keskellä metsää. Sitä ennen on ajettu heikkokuntoista maastotietä ja Vienanmeren pohjaa laskuvedellä.

Vaivannäkö kyllä kannattaa, sillä perillä odottaa sydämellinen vastaanotto. Alexander Komarov on rakentanut niemennokkaan perinteisen pihapiirin tsasounoineen kaikkineen. Isäntä on intohimoinen kalastaja ja vieraat saavatkin heti maistaa talon erikoisannosta, muikuntapaista kalaa valkoviinillä ja yrteillä höystettynä.

Alexanderin poika Dima on kävelevä historiankirja, joka kertoo vieraille alueen historiasta. Kuulemme pomoreiden (Vienanmeren rannikkoseutujen venäläisiä on kutsuttu pomoreiksi) kalastus- ja metsästystekniikoista, arvuuttelemme pihalla horsmittuneen veneen ikää, haistelemme neuvostoaikaista hajuvettä ja kuuntelemme gramofonista sota-ajan iskelmää.

Sauna kruunaa Tonja Tetrinan vierailun. (Venäläinen sauna voittaa ruotsalaisen kuusi nolla.) Saunasta voi pulahtaa Vienanmeren vilvoittaviin aaltoihin, mutta tarjolla on myös eksoottisempikin vaihtoehto: leväkylpy. Teräksiseen ammeeseen astuessa tuntuu kuin astuisi ihmisenkeittopataan, sydän alkaa hakata vimmatusti ja otsalle pukkaa hikeä.

Pienen vilvoittelun jälkeen kokemus on todella miellyttävä. Merilevä kun tuntuu auttavan kaikkiin vaivoihin.

Taisi olla kangastusta

Laskuvesirannikolla ajo oli kevyttä harjoitusta seuraavaan koitokseen. Kuzomenin kylä nimittäin sijaitsee keskellä hiekka-aavikkoa. Ajamme kieli keskellä suuta loputtomalta tuntuvan aavikon poikki, kunnes kylä näkyy kaukana kuin kangastuksena.

Kangastus muuttuu kuitenkin eläväiseksi kyläksi, jossa jalkakäytävät ovat pitkospuita ja kaupan lattia täynnä hiekkaa. Dyyneistä kohottavat ristit toimittavat hautausmaan virkaa.

Matkaoppaaksi Kuolan niemimaalle kannattaa ottaa Jussi Konttisen erinomainen Kuola-opas - Lähelle kauas.

Tuleen tuijottelua

En ole katsonut televisiota koko kesänä. (En tosin katso sitä talvellakaan, koska en omista töllöä). Sitäkin enemmän olen tuijottanut nuotiotulta. Sitä jaksaa tuijottaa illasta toiseen ja tunnista toiseen, ilman mitään sen kummempaa syytä.

Joskus sitä tuijottaa herkeämättä kuin koko illan elokuvaa. Tuijottaa, kun liekit tarttuvat ensin tuohen palasiin, kasvavat sieltä pikkuklapeihin ja nuolevat kohta täydeltä terältä isompia halkoja. Puiden raoista puskee savua, joka jatkaa matkaansa tuulen suunnasta riippuen. Kotvan kuluttua ohuemmat puut hiiltyvät ja katkeavat. Jos poistut sen äärestä hetkeksikään, on koko nuotio saattanut saada aivan uuden muodon.

Jos yhden ja saman kanavan töllöttäminen kyllästyttää, pöyhäisy makkarakepillä antaa nuotiolle aivan uuden sävyn. Tuli terävöityy, hiilet alkavat hehkua. Savu kiemurtelee uusin kuvioin.

Television ruokaohjelmista poiketen, ruuan valmistumista saa nuotion ääressä seurata ilman, että lähetysaika loppuu tai mainoskatko pukkaa päälle. Seurata kuinka sanomalehteen käärityn hauken kääreet palavat hiljalleen kerros kerrokselta, kuinka hiilten hehku antaa maissintähkille upean kullan ruskean värin, kuinka pannukahvivesi alkaa hiljalleen porista. Aistit herkistyvät.

Kun hiilloksen hiipuessa lähetys loppuu, yöradio jatkaa: käki kukkuu kesäyön auringossa.

Erämaan kutsu

Erämaa on suhteellinen käsite. Keskieurooppalaiselle suurkaupungin asukille Ounasvaaran metsät ovat erämaata. Teini-ikäinen ei halua lähteä vanhempien mukaan mökille, koska siellä korvessa ei ole mitään tekemistä.

Minulle erämaa on siellä, missä lähimmälle tielle on matkaa kymmeniä kilometrejä ja missä kännykkä ei kuulu. Löysin sellaisen Vätsärin erämaasta.

Olisimme mieheni kanssa voineet hypätä vesitason kyytiin ja hankkiutua hetkessä keskelle erämaata. Valitsimme kuitenkin kulkupeliksi kanootin, sillä erämaahan ei noin vain mennä, sinne menemiseen nähtävä vaivaa. Meloimme Nitsijärven rannasta halki pohjoisen Inarin ja Surnuvuonon kautta Surnupäille kuusi päivää.

Kun Surnupään laelle noustuani näin joka ilmansuuntaan pelkkää metsää ja järveä ilman yhtään käynnykkämastoa tai muuta sivilisaation merkkiä, tunsin olevani todellisessa erämaassa.

Kun tuon vaivan näkee, se palkitsee. Suot pursuavat lakkoja, Ahti antaa antimiaan. Hiljaisuus on rikkumaton.

Jos erämaa antaa, se myös ottaa. Erämaassa ei ole viitoitettuja reittejä, pitkospuita tai vinssauslaitteita. Siksi kanoottia saattaa välillä joutua vetämään, työntämään, uittamaan tai kantamaan. Sadekuuron yllättäessä ei ole katosta. Nuotiota varten on ensin haalittava kasaan puita.

Matka erämaahan, on matka omaan itseensä. Elämä on yhtä aikaa helppoa ja hankalaa. Minnekään ei ole kiire, hiljaisuus hyväilee mieltä. Samalla kaiken eteen pitää nähdä vaivaa. Ilman lihasvoimaa ei kanootti liiku, nälän kurniessa vatsaa ei voi poiketa lähimmälle snagarille.

Vaikeinta on paluu takaisin ihmisen ilmoille. Erämaassa on kuin pumpulissa. Kaukana kavala maailma.