Kuulaa heilutellen

Tiedetään. Kuulaa työnnetään eikä heitetä, heiluttelusta puhumattakaan. Kyse onkin kahvakuulasta, siis kuulasta jossa on kahva. Toisaalta se näyttää kahvalliselta keilapallolta, joten heiluttelu on sinänsä oikea termi.

Ostin tuon monen kuntokeskuksenkin ohjelmaan kuuluvan (= lue trendikkään) liikuntavälineen ja olen sitä nyt heilutellut pari viikkoa parvekkeellani. Parvekkeella siksi, että tuleepahan hoidettua liikunta, ulkoilu ja naapurien viihdyttäminen samoilla tulilla, niin kuin Lapissa tavataan sanoa.

Pohdin kovasti, minkä painoisen kuulan hankkisin. Kävi niinkuin monella vaellusretkelle lähtiessä. Kartalla on helppo niellä kilometrejä, mutta maastossa voi joutua muuttamaan suunnitelmiaan. 16-kiloinen kuula näyttää ukrainalaisten naisten käsissä rantapallolta, mutta itse saan sitä tuskin urheiluliikkeen lattialta ylös. 8-kiloinen saa siis riittää.

Pidän yksinkertaisista ja alkukantaisista asioista. Siinä on mielestäni myös kahvakuulan hienous. Ei turhaa säätämistä vaan suoraan hommiin. Alkulämmittelyä ei tosin tässäkään lajissa sovi unohtaa.

Jo perusliikkeellä saa reidet soimaan ja pulssin nousemaan. Kun pallo on niin sanotusti hallussa voi ohjelmaan lisätä mitä erilaisempia työntöjä, kyykkyjä ja tempauksia. Kaikille näille on tietysti hienot nimensä, joilla voisi antaa itsestään promaisen kuvan. Itse olen yrittänyt keskittyä puhtaisiin liikeratoihin.

Kun aloittaa uuden lajin, löytää yleensä lihaksia, joita ei tiennyt olevankaan. Itselläni ne löytyivät haarojen välistä eli sisäreisistä. Vaapuin ensimmäisten harjoitusten jälkeisinä päivinä kuin ankka. Myös pakarat ja reidet tuntuivat tehneen jotain. Hyvä niin, sehän tietää vain hyvää talven potkukelkkailuja ja skinnailuja ajatellen.

Saas nähdä kuinka kauan jatkan heiluttelua parvekkeella ennen kuin pakkanen ajaa sisätiloihin. En tiedä kuinka lajin kotikonnuilla Venäjän armeijassa lajia treenataan, mutta rautapallon heiluttelu Siperian pakkaslukemissa kuulostaa ihanan alkukantaiselta.