Joskus sitä tuijottaa herkeämättä kuin koko illan elokuvaa. Tuijottaa, kun liekit tarttuvat ensin tuohen palasiin, kasvavat sieltä pikkuklapeihin ja nuolevat kohta täydeltä terältä isompia halkoja. Puiden raoista puskee savua, joka jatkaa matkaansa tuulen suunnasta riippuen. Kotvan kuluttua ohuemmat puut hiiltyvät ja katkeavat. Jos poistut sen äärestä hetkeksikään, on koko nuotio saattanut saada aivan uuden muodon.
Jos yhden ja saman kanavan töllöttäminen kyllästyttää, pöyhäisy makkarakepillä antaa nuotiolle aivan uuden sävyn. Tuli terävöityy, hiilet alkavat hehkua. Savu kiemurtelee uusin kuvioin.
Television ruokaohjelmista poiketen, ruuan valmistumista saa nuotion ääressä seurata ilman, että lähetysaika loppuu tai mainoskatko pukkaa päälle. Seurata kuinka sanomalehteen käärityn hauken kääreet palavat hiljalleen kerros kerrokselta, kuinka hiilten hehku antaa maissintähkille upean kullan ruskean värin, kuinka pannukahvivesi alkaa hiljalleen porista. Aistit herkistyvät.
Kun hiilloksen hiipuessa lähetys loppuu, yöradio jatkaa: käki kukkuu kesäyön auringossa.
Tekstit
1 kommentti:
Meillä ei ole ollut televisiota yli viiteen vuoteen eikä sitä kyllä kaipaakaan… Luonnossa olo on tosiaan jatkuva (ja rauhoittavampi) reality-show :)
Lähetä kommentti