Tuokio tuulessa

Olin pääsiäisen aikaan hiihtovaelluksella Sarekissa, tuulen tuiverruksesta tunnetulla erämaa-alueella Ruotsin Lapissa. Eikä tuiverruksen suhteen tosiaan tullut pettymystä.

Saimme tuulta edestä ja takaa, niskaan ja nenän päähän. Lumisateen ja auringon kuorruttamana.

Tuulen lisäksi näkyväisyys oli välillä nolla. Oli kummallinen tunne hiihtää, kun edessä oli tabula rasa, tyhjä taulu, jossa ei ollut tarttumapintaa. Huimasi kuin teininä ruotsinlaivalla.

Hauska ajatusleikki siinä hiihdellessä oli miettiä miltä ympärillä oleva maisema mahtaisikaan näyttää, millaiseksi sen tuohon tyhjään tauluun piirtäisin. 

Mietin myös tuulen ujeltaessa korvissa sitä, kuinka kova ääni siitä lähtee. Suoranainen melu, jota tosin kuuntelee mieluummin kuin liikenteen melua. 

Teltan suojassa tuulen vivahteita on aikaa kuunnella oikein vaaka-asennossa. Välillä koko orkesteri pistää parastaan, väliin tulee soolo ja sitten taas mennään. Kunnes konsertti loppuu ja tulee ihan hiljaista. Silloin on mukava ryömiä teltasta uuteen aurinkoiseen päivään.